Göran Schildt Regatan historia
Regatta purjehdittaisiin pohjoisella Dodekanesian merellä, jota Göran Schildt kutsui “purjehtijan paratiisiksi”

 

     Kirjailija Göran Schildt kuoli 24. maaliskuuta 2009. Samana vuonna syntyi idea hänen kunniakseen järjestettävästä purjehdustapahtumasta. Daphnen kotisatama oli ollut Leroksella jo vuodesta 1965 alkaen, joten oli luonnollista, että muistopurjehduksen pääpaikka olisi tällä kaakkoisella Egeanmerellä sijaitsevalla saarella. Regatta purjehdittaisiin pohjoisella Dodekanesian merellä, jota Göran Schildt kutsui “purjehtijan paratiisiksi”.

 

goldenbar thin 

     Kansainvälisessä Göran Schildt Regatassa (GSR) yhdistyvät purjehduskilpailu ja moninaiset kulttuuriohjelmat. Yhdestoista GSR:n järjestävät Leros Nautical Club Hellenic Sailing Federationin suojeluksen alaisena yhteistyössä Christine Schildtin ja Villa Kolkiksen Ystävät (Villa Kolkis Vänner rf) -yhdistyksen kanssa. Kulttuuripuolesta vastaa Leroksen kulttuuriyhdistys Artemis.

     GSR tunnetaan “ystävyyden regattana”. Vaikkakin kilpailu on avoinna rannikkolaivureille ORC:ssa eli avoimessa luokassa, tarkoituksena on ennen kaikkea houkutella mukaan risteilyveneitä ja purjehtijoita eri maista. Vaikka kyseessä on kilpailu, toveruus, samoin kuin sosiaaliset ja kulttuurinäkökohdat ovat yhtä tärkeitä monille osanottajille kuin ne olivat suomalaiselle purjehtijalle, kirjailijalle ja tiedemiehelle Göran Schildtille, jonka rikasta perintöä ja muistoa regatta kunnioittaa – tänä vuonna kymmenettä kertaa. Tästä syystä erikoispalkinto – Daphnen pokaali (the Daphne Trophy) – ojennetaan joka vuosi regatan ansioituneimmalle “ystävyys” veneelle ja sen miehistölle.

 

Ensimmäinen regatta vuonna 2010

2010


     Göran Schildtin muistopurjehdus (“The Göran Schildt Memory Race”) purjehdittiin ensimmäistä kertaa rannikkoveneillä Leroksen saaren ympäri 22. syyskuuta 2010. Osanottajia oli silloin noin 100. Juhlallisuudet kestivät kolme päivää ja niihin liittyi sekä kulttuuritarjontaa että aloitus- ja lopetusjuhlallisuuksia. Varsinainen avausseremonia pidettiin Lakin elokuvateatterissa Leroksella ja kilpailun lopetusjuhlallisuudet järjestettiin Leroksen purjehduskerhossa.

 

GS Memory Race vuoden 2011 jälkeen

2011


     Göran Schildtin rannikkopurjehdus oli valtava menestys ja niinpä siitä päätettiin tehdä jokavuotinen tapahtuma, joka sisällytettiin myös Hellenic Sailing Federationin vuosittaiseen ohjelmaan.

     Vuonna 2011 “GS Memory Race” purjehdittiin 21. syyskuuta. Tuulen nopeus oli yli kuusi boforiasteikolla ja järjestäjät päättivät lyhentää kilpailureittiä. Leroksen saaren ympäripurjehduksen sijaan reitti lyhennettiin nyt kulkemaan pienen Piganoussan saaren ympäri. Saari sijaitsee Leroksen saaren itäpuolella 37°7′ N leveysasteella. Purjehdus sujui hyvin, ja järjestetyissä juhlallisuuksissa osanottajat saivat  myös nauttia Raaseporin musiikkiopiston esityksistä.

     Vuonna 2012 muistopurjehdus järjestettiin 22. syyskuuta. Melko navakoista tuulista huolimatta purjehdus pystyttiin toteuttamaan Leroksen ympäri. Nuoriso- ja kulttuuriyhdistys Artemis viihdytti osanottajia ja regatan seuraajia musiikki- ja tanssiesityksillä. Ajatus purjehduksen laajentamisesta regataksi alkoi saada jalansijaa vuoden 2013 purjehdusta suunniteltaessa. GSMR oli nyt purjehdittu kolme vuotta ja oli aika laajentaa se monipäiväiseksi. Tämä tarkoittaisi järjestäjille enemmän työtä, mutta se toisi myös lisäarvoa regatan osanottajille. Samalla kilpailunäkökohtaa lievennettäisiin ja kilpailijoiden välinen solidaarisuus lujittuisi. Göran Schildtin hengessä uusi konsepti sisältäisi nyt myös vierailuja Kreikan saariston eksoottisille pikkusaarille.

 

Vuodesta 2013 reitti on kohdistunut lähialueen pieniin saariin

2013


     Näin tapahtui, vuonna 2013 oli ensimmäisen regatan aika ja purjehdusreitti oli seuraava: Leros / Lakki – Arki – Levitha – Leros / Lakki. Osanottajat pitivät konseptista ja “The Göran Schildt Regatta / The GS Regatta” oli syntynyt. Sekä Arki että Levitha ovat pieniä muutaman asukkaan saaria. Artemiksella oli Arkilla sekä musiikki- että tanssiesityksiä. Mukana oli myös suomalainen tyttökuoro Raaseporista.

     2014 oli purjehdustapahtuman viides juhlavuosi. Odotukset olivat korkealla ja reitti oli seuraava: Leros/Lakki – Lipsi – Agathonisi – Leros/Lakki. Regatta järjestettiin 15. – 18. syyskuuta ja siihen osallistui 28 venekuntaa kahdeksasta eri maasta, yhteensä yli 150 purjehtijaa. Vuoden 2014 GS Regatta oli toiseksi suurin kansainvälinen regatta Kreikassa. Sinä vuonna myös useita turkkilaisia venekuntia osallistui regattaan ensimmäistä kertaa.

     Vuonna 2015 (13. – 17. syyskuuta) pakolaistilanne ja Kreikan kireä taloudellinen tila tekivät järjestelyistä erittäin haastavia. Muutama päivä ennen regatan alkua eräs vuodesta 2010 alkaen purjehduksiin osallistunut kokenut purjehtija ilmoitti, että Agathonisin saarella oli niin paljon pakolaisia, että satamaa ei voitaisi käyttää regattaan. Leros – Lipsi – Agathonisi – Leros –reitti ei siis tulisi kysymykseen, vaan reittiä piti viime hetkillä muuttaa ja pieni Arkin saari korvasi Agathonisin.

     12. – 15. syyskuuta 2016 GSR järjestettiin seitsemättä kertaa. Vuoden 2015 viiden päivän purjehduskokeilun jälkeen vuonna 2016 palattiin neljään päivään. Ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen Patmoksen saari otettiin mukaan reittiin, joka oli Leros – Patmos – Lipsi – Leros.

     Tapahtumaan osallistui 25 venekuntaa. Kaikki matkaan lähteneet veneet pystyivät myös suorittamaan purjehduksen loppuun. Vain yksi vene joutui peruuttamaan osuuden Leros – Patmos. Matka kohti Patmosta taittui kovassa vastatuulessa ja s/y Sifnos 50.3 :n oli pakko keskeyttää matka isopurjeen puomin teknisen vian vuoksi. Avoimessa luokassa kilpaili 18 venettä viidestä eri maasta ja sen voitti ruotsalainen Rolf Hallberg  ja hänen veneensä s/y Antina 2. Vuokraveneet kilpailevat avoimessa luokassa ja tällä kertaa  mukana oli kolme Kosilta vuokrattua venettä. Jokaisessa kolmessa vuokraveneessä oli suomalainen miehistö. Avoimessa luokassa kilpaili yhdeksän ruotsalaista, neljä suomalaista, kaksi kreikkalaista, kaksi italialaista ja yksi englantilainen vene.

     Daphnen pokaali jaettiin nyt kolmatta vuotta peräkkäin. Ensimmäisen kerran se jaettiin vuonna 2014 regatan viidennen juhlavuoden kunniaksi. Ensimmäisen Daphnen pokaalin voitti silloin ruotsalainen Åke Hjort (s/y Swea). Vuonna 2015 pokaalin vei Hannu Rajala, Suomi (s/y Seadiana) ja vuonna 2016 sen voitti jälleen ruotsalainen vene kipparinaan Lennart Königson (s/y Robust). Regatan erittäin pätevä tuomaristo teki erinomaista työtä Panagiotis Dimitrakopouluksen johdolla.

     Vuosi 2017 oli Göran Schildtin 100-vuotisjuhlavuosi. Silloin purjehdittiin kahdeksas regatta. Juhlavuoden kunniaksi regatasta muodostui erityinen. Ensimmäistä kertaa regatan historian aikana se kesti neljä kokonaista päivää merimailien ollessa yli 100.

     Tapahtuma houkutteli mukaan neljäkymmentä venekuntaa ja se oli laajin regatta GSR:N historiassa. Regatan reitti kulki kauniiden Lipsin, Samoksen ja Patmoksen saarien kautta. Aloituspaikkaa siirrettiin ja lähtöaikaa muutettiin useaan kertaan. Kolmannella yrityksellä löytyi sopiva tuuli ja matka Patmokselle taittui sujuvasti. Kovat tuulet suosivat myös seuraavan päivän etappia Patmokselta Lerokselle. Vuoden 2017 GSR:n voittaja oli turkkilainen vene s/y Aquavit/Selcuk Borgkci ja Daphnen pokaali ojennettiin kreikkalaiselle veneelle s/y Estia/Hugo Tiberg.

     Vuoden 2018 regatta kulki reittiä Leros – Agathonisi – Samos – Leros ja siihen sisältyi yksi lepopäivä Samoksella. Lerokselta Agathonisiin ja edelleen Samokselle oli kova luoteistuuli. Kaikkien veneiden onnistui kuitenkin päästä perille Samokselle vaikeista tuuliolosuhteista (20 – 25 m/s) huolimatta. Kulttuuriohjelmaa oli järjestetty Samoksen viinituvassa ja kuuluisassa Eupalinuksen tunnelissa. Tunnelin pituus on 1033 metriä ja se on alun perin rakennettu vesikanavaksi 6. vuosisadan eKr puolivälissä kuljettamaan vettä Ayadesin lähteestä Samoksen eteläosiin.  Pysähdys oli Samoksen Marinassa Pythagoriolla. Se on erittäin suojaisa poukama erittäin hyvine kiinnityspoijuineen. Yhteinen illallinen nautittiin Aphrodite-ravintolassa.

     Matka takaisin Lerokselle sujui leudossa pohjoistuulessa, ja maaliviiva oli Agia Marinassa. Päätösseremonian yhteydessä Daphnen pokaali ojennettiin Cache Cachen ruotsalaiselle venekunnalle, kipparinaan Anders Graffner.

 

10 vuotta kansainvälisiä ystävyysregattoja

2019


     Kymmenes regatta järjestettiin 16. – 19.9.2019. Reittinä oli edellisen vuoden tapaan Leros – Patmos – Samos – Leros. Regattaan otti osaa 22 venettä seitsemästä  eri maasta. Lakkin ala-asteella avattiin Göran Schildtin muistonäyttely. Kymmenettä regattavuotta juhlistettiin myös konsertilla ja kreikkalaisilla tanssiesityksillä Lakkin teatterissa. Musiikista vastasi Zafiris Koukouselisin johdolla orkesteri, johon kuului muusikoita Lerokselta ja Volokselta. Artemis-tanssiryhmä esiintyi Zaharoula Xatzikonstaninoun valmentamana.

     Ensimmäinen kilpailuetappi oli maanantaina 16. syyskuuta Lakkista (Leros) Patmokseen.  Matkan pituus oli 18,4 merimailia. Tuulen nopeus oli 10 – 11 m/s pohjoisesta, mutta se nousi 12 – 13 m/s Patmoksen maalilinjaa lähestyttäessä. Seuraava etappi lähti tiistaiaamuna Patmokselta Samokselle. Tuuli oli laantunut 0 ja 8 m/s välille. Samoksen edustalla oli täysin tyyntä, mutta illemmalla kaikki veneet pystyivät ylittämän maalilinjan kevyen tuulen ansiosta. Keskiviikko oli lepopäivä Samoksella. Illalla nautittiin yhteinen illallinen ravintola Aphroditessa laulun ja useiden venekuntien musiikkiesitysten parissa.

    Torstaiaamuna lähdimme Pythagorionista (Samos Marina) Agathonisin pohjoispuolella sijaitsevaa Psathonisin saarta kohti. Välimatka oli 12,2 merimailia ja tuulen nopeus 1 – 2 m/s, joka saavutti muutaman tunnin kuluttua 3 – 4 m/s. Yhtä lukuun ottamatta kaikki veneet ylittivät maalilinjan ennen klo 15 määräaikaa. Sieltä matka jatkui moottorein ja purjein klo 21 alkaneeseen palkintoseremoniaan ja päätösjuhlaan Leroksen Nautical Clubille.

    Italialainen vene Buriana II on GSR 2019 voittaja. Toiseksi tuli ruotsalainen Robust ja kolmanneksi italialainen Phébé.

    Daphne-kiertopalkinto ojennettiin Tosca II :n (Michael ja Kerstin Powell & co) ruotsalais-brittiläiselle miehistölle. Kiertopalkinnon saa se vene ja miehistö, joka on parhaiten luonut ympärilleen hyvää tunnelmaa ja yhteenkuuluvaisuutta regatan aikana. Voittajan valitsivat edellisen vuoden kiertopalkinnon saaneet Anders ja Birgitta Graffner.

    Erityisen “lasten venepalkinnon” saivat suomalaismiehistön Sampo Valtonen ja Asko Lehmuskallio sekä heidän rohkeat 5-vuotiaansa, jotka ottivat osaa regattaan.

     Kiitämme kaikkia osanottajia, satamaisäntiä Patmoksella ja Samoksella sekä kaikkia järjestelyihin osallistuneita, jotka vapaaehtoispanokselleen loivat lämpimän ilmapiirin tapahtuman ajaksi. Haluamme kiittää erityisesti Artemiksen muusikoita ja tanssijoita, kilpailun johtajaa Antonis Assimacosta sekä Leroksen purjehdusseuran puheenjohtajaa Alexis Charalampidista. Osanottajat olivat erittäin tyytyväisiä Samos Marinan vieraanvaraisuuteen ja palveluun.